Olen Enni ja luen kolmatta vuotta ruotsia. Sivuaineita löytyy englanti ja pedagogiset opinnot, olen siis tuleva opettaja, ehkä! Verban hallituksessa olen nyt mukana toista vuotta, ja ilmeisesti olen viihtynyt hyvin, kun kerran lähdin uudelleen
mukaan tähän puuhaan. Tänä vuonna pestini on järjestää kaikenlaisia kivoja tapahtumia. Olen siis se tapahtumavastaava, joka juonii bileitä yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa sekä huolehtii myös Verban omien tapahtumien viihtyvyydestä hommaamalla paikalle pientä naposteltavaa. Pidän lenkkeilystä niin kävellen kuin juostenkin, ja lukemisesta ainakin silloin kun siihen on kunnolla aikaa. Ruoanlaitto ja leipominen ovat myös hauskaa ajanvietettä, etenkin yhdessä kavereiden kanssa tai kun pitäisi lukea tenttiin tai kirjoittaa esseitä.
-
Viimeisimmät artikkelit
Yhteistyökumppanit
Verba Facebookissa
Arkistot
Kategoriat
Meta







