Etusivu
Verban jäsenistö koostuu Oulun yliopiston englannin, ruotsin ja saksan kielten pääaineopiskelijoista sekä ranskan kielen sivuaineopiskelijoista. Järjestön tehtävä on edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelumahdollisuuksia tiedottamalla, edustamalla ja kommunikoimalla muiden järjestöjen, laitosten sekä ylioppilaskunnan kanssa sekä pyrkimällä välittämään kieltenopiskelijoiden näkökulmaa muualle yliopistomaailmaan. Lisäksi se pyrkii tekemään jäsentensä osaamista tunnetuksi myös yliopiston ulkopuolella ja parantamaan siten heidän työllistymismahdollisuuksiaan.
Kolmen pääaineen suurten sisäänottomäärien (yhteensä n. 80 opiskelijaa vuodessa) ansiosta Verba on humanistisen tiedekunnan suurin ainejärjestö. Pelkästään jäsenmaksun maksaneita aktiivijäseniä oli vuoden 2007 lopussa yli 200. Viime vuosina Verbasta on tullut myös suosittu pakopaikka tietojenkäsittelytieteen ja teknisten alojen opiskelijoille; heidän ilokseen kerrottakoon, että sukupuolijakauma järjestössämme on tätä kirjoitettaessa osapuilleen 70-30 naisten hyväksi.
Verban toiminnan ytimen muodostavat kieltenopiskelijoiden edustaminen erilaisissa opiskelijatapaamisissa ja -tapahtumissa, tiedottaminen sekä vapaa-ajanviettomahdollisuuksien ja erilaisten tempausten järjestäminen esimerkiksi retkien, liikuntatempauksien ja opiskelijabileiden muodossa. Voit tutustua toimintaan tarkemmin esimerkiksi lukemalla tapahtumakuvaukset. Jos olet Verban jäsen, voit myös katsella ja kommentoida kuvia tapahtumista kuvagalleriassa.
Verban hallitukseen, joka valitaan järjestön syyskokouksessa, kuuluu 9 jäsentä, 5-9 varajäsentä sekä puheenjohtaja, ja se pyritään valitsemaan siten, että jäseninä on kaikkien kolmen pääaineen edustajia. Yhdistyslain määräämien puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan lisäksi hallitus nimittää keskuudestaan yleensä ainakin tiedottajan, ATK-vastaavan ja emännän tai isännän. Lain määräämiä tehtäviä lukuunottamatta niin työnkuvat kuin nimikkeetkin ovat vapaasti päätettävissä. Voit tutustua yhdistyksen hallitukseen ja kunkin sen jäsenen tehtävään tarkemmin hallitussivulla. Hallitus kokoontuu yleensä kerran viikossa Verbaariossa; aika ilmoitetaan Humuskuppilan vieressä sijaitsevalla ilmoitustaululla sekä mahdollisuuksien mukaan näillä web-sivuilla. Kokoukset ovat avoimia kaikille, eikä niihin tulemalla sitoudu mihinkään. Lämpimästi tervetuloa mukaan Verban toimintaan!
